Tuore juttu! Kävimme tiistaina 21.11.2017 eli eilen, reissussa Oulun kaupungissa. Päiväkoti Piilometsästä tulee matkaa sinne noin 30 kilometriä. Ohjelmaamme kuului:
* Musiikkiesitys Tuhkimo etsii nimeään, Pohjankartanossa
* Leikkiminen Talvikankaan leikkipuistossa
* Tutustuminen Oulun jätehuollon Ruskon jätekeskukseen (kaatopaikkaan)
Mukanamme olivat yksityinen perhepäivähoitaja Piia hoitolapsineen, mummo ja Enni
Mukanamme olivat yksityinen perhepäivähoitaja Piia hoitolapsineen, mummo ja Enni

Käymme vuosittain katsomassa Pohjankartanon musiikkiluokan esityksiä. Musiikkiesitys pohjautuu usein johonkin tuttuun satuun, jota on hieman muunneltu. Laulut ovat joko itse keksittyjä tai vanhoja tuttuja lastenlauluja. Ylhäällä viisi pientä hiirtä ja alhaalla kuningaspari sekä Tuhkimon “kurpitsakärry”.
Koululaisilla oli värikäs ja hyvin harkittu puvustus. Lintujen balettitanssi oli varsinkin tyttölapsista ihanaa katseltavaa. Orkesterissa soittivat taitavasti Pohjankartanon koululaiset.
Välineurheilua Talvikankaan leikkipuistossa.
Melkein oikea jääkarhu ja sen poikanen.
Vauhdikkaita leikkivehkeitä
Kumparemäki ja tasapainohäkkyrä
Ai miksi kävimme Ruskon jätekeskuksessa. Koska olemme Vihreä lippu päiväkoti ja meillä on metalliesineisiin liittyvä pulma sekä ajatus, jonka aiomme esittää jätekeskuksen väelle. Tästä aiheesta kerromme lisää keväällä, jos jätepulma-asia etenee…
Oiva-varis on Oulun jätehuollon symboli. Oivapiste on todella mainio keksintö. Sinne voi lajitella metallit, pahvit, paperit, lasit, kodintekniikkalaitteet, tietokoneet, loisteputket,…
Oiva-varis on Oulun jätehuollon symboli. Oivapiste on todella mainio keksintö. Sinne voi lajitella metallit, pahvit, paperit, lasit, kodintekniikkalaitteet, tietokoneet, loisteputket,… Isoimpien lasten kanssa kyselimme paikalle saapuneelta laitosmies Mika Välikankaalta tärkeitä kaatopaikka-asioita, etenkin metallinkierrätykseen liittyen.

Löysimmepäs. Kävimme pyörähtämässä Ruskotunturin alueella katsomassa, minkälainen mäki entisen kaatopaikan tilalle on muodostunut. Perheiden kannattaa hyödyntää myös näin lähellä olevaa laskettelupaikkaa. Korkeutta mäellä näytti olevan ihan tarpeeksi ainakin lumilautailijoille ja aloittelijoille.
Leave a Reply