No, tällä kertaa pähkäilimme tovin pulmallista tilannetta, jossa Y-L-I-K-I-I-M-I-N-K-I-I-N, kyllä Ylikiiminkiin, oli samalle päivälle buukattu kaksi korkeakulttuurista tapahtumaa. Miten selvittäisimme pulman? Osallistuisimme tietenkin mielellämme molempiin, koska nykyään kylillämme on hiukkasen niukasti tarjolla tällaisia tapahtumia. Pari päivää mietiskeltyämme ratkaisimme pulman siten, että vanhimmat lapsemme osallistuisivat Ylikiimingin seurakunnan järjestämään Kauneimmat lasten joululaulut – tilaisuuteen ja nuorimmat lähtisivät kuuntelemaan kirjastossa pidettävää tarinatuokiota.
Kirkossa laulettiin tuttuja lastenlauluja ja –virsiä. Koska aika on rajallista varsinkin näin joulun alla, Piilometsän vanhimmat lapset olivat saaneet laulujen sanat myös kotiin opeteltavaksi, jotta mahdollisimman moni voisi osallistua laulamiseen kuuntelemisen sijaan.
Tarinatuokio vei katsojansa jouluiselle matkalle läpi lumisen metsän tuttuja joululauluja laulellen. Olipa kiva, että lapset pääsivät esityksessä laulamaan ja kuuntelemaan joululaulujakin! Kaksi kärpästä yhdellä iskulla.
Nuojuan teatteripajan toisen puoliskon, näyttelijä Tuija Nuojuan esitys ”Lahjatoive” perustui Rebecca Harryn kirjaan Pikkupupun lahjatoive. Pääosaa esitteli kuviteltu Pikkupupu.
Lapset jaksoivat katsoa kuitenkin esityksen hyvin loppuun, sillä se oli mitoitettu juuri sopivan pituiseksi eli tarpeeksi lyhyeksi. Mukavan esityksen jälkeen ei muuta kuin vessan kautta ulkoilukamppeet päälle ja katsomaan, miten kirkkoväelllä luistaisi terävä tossu jäällä.
Voi, voi… Paavo olisi myös halunnut luistelemaan. Pikkupojathan ”osaavat” tietenkin jo omasta mielestään luistella. Kun se näyttää niin helpolta! Eiköhän meidän ole parasta kuitenkin jättää pienten jäällä luikastelut ja liukastelut päiväkodin omalle kentälle.
”Katsokaa, onpa tuolla suuri mäki! Ja iso traktori!” (Tätä kutsutaan oikeaoppiseksi harhautukseksi ja erityisesti alle 3-vuotiaat kuuluvat siihen ryhmään, jota on erityisen heleppo vettää nenästä.) ”Lähdetäänpä laskemaan mäkeä ja nyt…nokka kohti kumparetta.”
Uudestaan ja taas uudestaan.
Lähtiessä tarkastettiin vielä työmiesten punaisen traktorin kunto ja päädyttiin huomioissamme siihen, että ei auta. Ei auta meidän suunnitella traktoriajelua, kun kukaan meistä ei päässyt edes traktorin alimmalle askelmalle.
UPS. Onni saapuu kohta ja juuri. Töppöstä töppösen eteen ja äkkiä auttamaan luistelijoita. Kyllä opit ovat hyvin menneet vuosien varrella perille, kun porukka sai lähinnä itse kankeat luistinnauhat auki ja luistimet pois jalasta.
Hyvää joululomaa!
Leave a Reply